Takaisin

Yrittäjä, yritysjohtaja, työnantaja – mitä tiedät velvoitteistasi? Osallistu koulutukseen.

Linnunmaa Lex järjestää helmikuussa (11. & 18.2.2021) yritys- ja työoikeuden verkkokoulutuksen. Nyt koulutuksen vetäjä, lakiasiantuntijamme Tarja Anunti, kertoo, mitä koulutus sisältää ja miksi siihen kannattaa osallistua.

Miksi yritys- ja työoikeutta käsitellään samassa koulutuksessa?

Koulutus on suunnattu erityisesti yrittäjille, yritysten osakkaille, yritysjohtajille ja työnantajana toimiville.  He kaikki kohtaavat työssään tilanteita, joissa perustuntemus yritys- ja työoikeudesta ja lainsäädännön tuomista velvoitteista on ensiarvoisen tärkeää. Sen avulla varmistetaan sujuva, lainmukainen ja menestyksekäs yritystoiminta.

Kyseessä on kaksiosainen koulutus, jonka osat ovat itsenäisiä, mutta yhteensopivia. Ensin torstaina 11.2.2021 käsitellään yritysoikeutta ja toiseksi 18.2.2021 työoikeutta. Osallistuja voi valita itselleen joko molemmat tai vain toisen osion.

Kenen kannattaa osallistua?

Koulutus sopii ja on suunnattu jokaiselle yrittäjälle tai yrittäjäksi aikovalle sekä nykyiselle tai tulevalle työnantajalle yrityksen toimialasta ja koosta riippumatta. Hänelle, jolla on sellaisia vastuita, velvollisuuksia ja oikeuksia, joiden oikeudellisen luonteen ymmärtäminen on tärkeää.

Vaikka olisit aiemmin osallistunut yritys- tai työoikeuden koulutukseen, tämä paketti tuo tietoihisi tärkeää ja ajantasaista päivitystä ja kertausta. Lainsäädäntö kun on muuttuva kokonaisuus.

Koulutus sopii yhtä lailla Linnunmaa Lexin lakiseurantapalveluiden asiakkaille kuin muillekin. Sinun ei siis tarvitse olla muiden palveluidemme asiakas osallistuaksesi koulutukseen.

Kuka kouluttaa?

Kouluttajana toimii Linnunmaa Lexin HR & Talous -palvelun lakiasiantuntija Tarja Anunti, jolla on vahva osaaminen työ- ja yritysoikeudellisista kysymyksistä. Anunti on päivittäin tekemisissä asiakasyritystemme vastuuhenkilöiden kanssa neuvoen oikeudellisissa kysymyksissä ja sääntelyn soveltamisessa. Hän myös vastaa alan lainsäädännön seurannasta ja vetää säännöllisesti oikeudellisia koulutuksia.

Linnunmaa Lex on asiantuntijaorganisaatio, joka lukee lakikirjat puolestasi ja estää sinua eksymästä pykäläviidakkoon. Lexin lakiseuranta- ja asiantuntijapalvelut tarjoavat kaikessa bisneksessä tarvittavan lakitiedon - aina ajantasaisessa ja ymmärrettävässä muodossa. Digitaalinen lakikirjasto ja lakiasiantuntijoiden chat ovat helposti saatavilla yhdellä kuukausimaksulla.

Jo yli 300 eri kokoista ja eri aloilla toimivaa yritysasiakasta, kuten Kuusakoski, Bookers Group, Wihuri-yhtiöt, Stora Enso, Lakeuden Etappi, Careerjoy HR Services, Ivalo Creative Agency ja tuhannet käyttäjät ovat valinneet meidät kumppanikseen lainsäädännön seurannassa ja koulutuksissa.

Miten koulutus toteutetaan?

Koulutus toteutetaan Teams-yhteydellä. Luentojen oheen sisältyy kysymysosio sekä osallistavia tehtäviä ja keskustelua. Koulutuksissamme ei käytetä juristijargonia, vaan ymmärrettävää arkikieltä.

Kolmetuntiset koulutusosiot sisältävät käytännönläheistä lakitietoa, joka jokaisen yrittäjän, yritysjohtajan ja työnantajan on hyvä tuntea. Perusteiden lisäksi käsitellään tapausesimerkkejä, tuomioistuinkäytäntöä ja ajankohtaisia lakimuutoksia.

Mitä koulutuksesta jää käteen?

Koulutus tuo sinulle mielenrauhaa siitä, että olet perillä niistä velvoitteista, jotka sinun tulee tuntea.

Koulutuksen jälkeen yritys- ja työoikeuden tuomat velvoitteet sinun ja organisaatiosi toimintaan ovat kirkkaana mielessäsi. Niiden ohella olet saanut katsauksen sääntelyn ajankohtaisiin asioihin, tuoreisiin ja tuleviin muutoksiin sekä ajankohtaiseen käytäntöön.

Saat myös koulutuksen aikana tai sen jälkeen vastauksia esittämiisi lakiaiheisiin kysymyksiin. Koulutuksen kirjallinen aineisto jää käyttöösi.

 

Yritys- ja työoikeuden perusteet
Aika: 11.–18.2.2021 kello 12.15-15.30 (kaksiosainen koulutuspaketti)
Järjestäjä: Linnunmaa Lex Oy
Asiantuntijana: Tarja Anunti
Hinta: 199 € / hlö / osa. Osat 1–2 yhteensä 349 €. Hintoihin lisätään alv.
Hintaan sisältyy verkkokoulutuksen lisäksi kirjallinen oheismateriaali.

Tutustu koulutuksen ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan tästä